Yhtiön toimitusjohtaja Timo Vikström analyytikko Atte Jortikan haastattelussa.
| OP | Inderes | Danske Bank | |
|---|---|---|---|
| Tavoitehinta | 42,0 | 38,0 | 36 – 42 |
| Suositus | Osta | Lisää | |
| Päivitetty | 23 syys 2026 | 23 syys 2026 | 5 loka 2026 |
| Viimeisin raportti | |||
| Analyytikko | Joona Harjama | Atte Jortikka | Miro Peltomäki |
Kreate nosti ohjeistustaan jo kolmannen kerran tänä vuonna. Nosto oli odotettu, mutta sen mittaluokka ylitti selvästi aiemmat ennusteemme. Yhtiö kertoi samalla toimitusjohtajan jättävän tehtävänsä ensi vuoden loppuun mennessä, mitä pidämme luonnollisesti menetyksenä, joskin pitkä siirtymäaika mahdollistaa hallitun kapulanvaihdon. Tulevien vuosien ennusteemme nousivat selvästi ja pääosin marginaalivetoisesti, sillä odotamme onnistuneen projektitoteutuksen, yksityisten hankkeiden kasvavan osuuden sekä operatiivisen vivun tukevan kannattavuutta myös lähivuosina. Varsin merkittävien ennustemuutosten sekä edelleen vahvistuneen näkymän myötä nostamme tavoitehintamme 38 euroon (aik. 30 euroa). Suosituksemme säilyy lisää-tasolla.
Ohjeistus yllätti positiivisesti, toimitusjohtajan vaihdos negatiivisesti
Kreaten uuden koko vuoden ohjeistuksen taustalla on useita odotuksiammekin vahvemmin vetäviä kasvumoottoreita. Yhtiön mukaan projektit ovat edenneet aiemmin ennakoitua ripeämmin, ja datakeskushankkeet nostettiin erikseen esiin kasvun tukijalkana sekä Kreatelle että KFS Finlandille. Lisäksi kasvua tukevat edellisen ohjeistuspäivityksen jälkeen voitetut uudet hankkeet. Pidimme juuri uusia tilauksia todennäköisimpänä positiivisen tulosvaroituksen laukaisijana, sillä yhtiö arvioi jo toisen kvartaalin raportissa pääsevänsä edelliseen liikevaihdon ohjeistushaarukkaan pelkällä kesäkuun lopun tilauskannalla.
Positiivista tulosvaroitusta varjosti kymmenen vuotta yhtiötä menestyksekkäästi luotsanneen toimitusjohtaja Timo Vikströmin irtisanoutuminen, joskin hän jatkaa tehtävässään ensi vuoden loppuun asti. Pidämme tätä luonnollisesti menetyksenä Kreatelle, mutta poikkeuksellisen pitkä, yli vuoden mittainen siirtymäaika mahdollistaa hallitun kapulanvaihdon ja minimoi lyhyen aikavälin operatiiviset riskit.
Ohjeistus ylitti odotuksemme etenkin kannattavuudessa
Vaikka aiemmat ennusteemme odottivat kolmatta positiivista tulosvaroitusta (liikevaihto 662 MEUR, EBITA 28 MEUR), realisoitui se selvästi odotuksiamme vahvempana. Päivitetty ohjeistus (liikevaihto 670–710 MEUR, EBITA 32–36 MEUR) tarkoittaa toiselle vuosipuoliskolle 104–126 %:n liikevaihdon kasvua ja noin 5,0–6,5 %:n EBITA-marginaalihaarukkaa. Kasvua tukevat vuodenvaihteessa toteutunut SRV Infran yritysosto sekä KFS Finlandin konsolidointi huhtikuun alusta alkaen, mutta arviomme mukaan noin kaksi kolmasosaa toisen vuosipuoliskon kasvusta on orgaanista. Orgaanisen kasvun taustalla on ennätysvahva tilauskanta, jota datakeskusrakentamisen ohella kasvattavat laajasti mm. puolustushankkeet sekä perinteisemmät väylähankkeet ja ratarakentaminen.
Vaikka tilauskanta purkautuu nykyisellään liikevaihdoksi kovaa vauhtia, uskomme yhtiön lähtevän myös ensi vuoteen vertailukautta selvästi vahvemmalla tilauskannalla. Volyymitasoa tukee lisäksi useiden suurten hankkeiden monivuotinen luonne. Datakeskusliitännäistä kysyntää pitävät puolestaan yllä jo investointipäätöksen saaneet, mutta vielä käynnistymättömät hankkeet.
Tuloskasvu lunastaa kohonneet odotukset
Kreaten osake on noussut helmikuisen suositusmuutoksemme jälkeen yli 150 %, mutta nousu on ollut näkemyksemme mukaan perusteltua, sillä tulosennusteemme kuluvalle ja tuleville vuosille ovat samassa ajassa karkeasti kaksinkertaistuneet. Nykyennusteillamme yhtiön arvostus (2026-27e EV/EBIT 11-9x, P/E 13-12x) säilyy kokonaisuudessaan houkuttelevalla tasolla suhteessa hyväksymäämme arvostustasoon (EV/EBIT 10–12x, P/E 10–13x). Merkittävämpi nousuvara nykytasolta edellyttäisi mielestämme lisänäyttöä nykyisen tulostason kestävyydestä, sillä hyvistä fundamenteista huolimatta juuri tulostason jatkuvuus on osakkeen selvin riskitekijä tämän vuoden tasoloikan jäljiltä.
Kreate has continued its extremely strong performance, raising guidance for the third time this year with the profitability upgrade substantially above consensus estimates. The company continues to benefit from the datacentre construction boom in Finland that is providing a credible growth driver in an otherwise stable infrastructure construction market. After updating our estimates in line with the revised guidance, we increase our fair value range to EUR36-42 (previously EUR22.2-23.8).
Datacentres delivering growth. In our opinion, Kreate is one of the most competitive companies in Finland in datacentre-related infrastructure works, as evidenced by its statement that it is currently working on eight sites simultaneously. This provides an excellent growth driver for the company, as datacentre construction in Finland looks set to continue its extremely strong growth trajectory. Also, DC projects often have a disproportionate amount of infrastructure-related works due to being located close to the electrical grid in otherwise suboptimal building locations.
Profitability expectations bumped up. The latest guidance upgrade highlights the company’s ability to deliver profitability exceeding its current target of 5% EBITA, with the guidance midpoint implying around 5.7% EBITA margin for H2. Note, profitability was just over 3% last year, and we believe that if it achieves its target this could be a major share price driver.
Leadership transition. Alongside the latest guidance upgrade, Kreate informed the market that CEO Timo Vikström has chosen to leave the company by the end of 2027. While such a leadership change might pose a challenge, having a long transition period could be seen as a mitigating factor.
Valuation. We increase our fair value range to EUR36-42, with the midpoint corresponding to 2026E EV/EBIT of 11.1x, on par with its closest peers, which historically have traded at 10.9x. We believe Kreate’s historical 8% peer discount should narrow as its scale and earnings stability improve, with more ambitious post-2027 targets a potential further catalyst for the share.
Edellä mainittujen analyytikoiden tuottamat analyysit ovat Kreatea seuraavien tahojen itsenäisiä ja puolueettomia näkemyksiä. Kreate ei vastaa tietojen todenperäisyydestä, kattavuudesta tai sen käytöstä kenenkään toimesta. Tiedot eivät edusta Kreaten tai sen johdon käsityksiä, ennusteita tai arvioita eikä tietoja ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi. Kreate ei millään tavoin vastaa siitä, miten käytät sivuilla tarjottua sisältöä.