Julkaistu 30.3.2026
Kreate arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2026 kasvaa ja on 510–550 miljoonaa euroa (2025: 315 miljoonaa euroa) ja sen EBITA kasvaa ja on 18–22 miljoonaa euroa (2025: 10,2 miljoonaa euroa).
Aiempi, 6.2.2026 julkaistu liikevaihto-ohjeistus vuodelle 2026 oli 430–470 miljoonaa euroa ja EBITA-ohjeistus 15–18 miljoonaa euroa.
Ohjeistuksen perusteet: Kreate-konsernin alkuvuosi on kehittynyt suotuisasti. Konsernin tilauskanta on kasvanut alkuvuonna hyvin ja uudet projektit ovat lähteneet liikkeelle suunnitellusti. Yhtiöllä on lisäksi edelleen isoja projekteja ja niiden osia kehitysvaiheessa, joiden odotetaan kirjautuvan tilauskantaan vuoden puoliväliin mennessä. Kaikkiaan yhtiön loppuvuoden näkymät ovat vahvistuneet erityisesti yksityissektorin asiakkuuksissa. Kreatella on tiedossaan yli 480 miljoonaa euroa vuonna 2026 realisoituvaksi odotettavaa liikevaihtoa huomioimalla nykyinen tilauskanta, vielä kehitysvaiheessa olevat projektit sekä tietyt neuvotteluvaiheen projektit, joiden sopimusten allekirjoitusta Kreate pitää erittäin todennäköisenä.
Parantuneiden näkymien lisäksi Kreate Group Oyj:n tytäryhtiö Kreate Oy (Kreate) ja Keller Holdings Ltd (Keller) ovat sopineet KFS Finland Oy:tä (KFS) koskevan osakassopimuksen muuttamisesta 1.4.2026 alkaen, minkä jälkeen KFS raportoidaan Kreate-konsernissa tytäryhtiönä. Tämän muutoksen arvioidaan kasvattavan Kreate-konsernin liikevaihtoa kuluvalla tilikaudella noin 30 miljoonaa euroa. Lue lisää alla olevasta tiedotteesta.