Vastuullisuus on meille jokapäiväistä työtä ja arjen johtamista, mikä perustuu vahvasti yrityskulttuuriimme ja arvoihimme. Kreate-konsernissa sekä henkilöstö että alihankkijat sitoutuvat toimimaan eettisesti.
Kehitämme hyvinvoivaa ja sitoutunutta työyhteisöä, jolla on halu edistää yrityksen toimintaa kaikilla osa-alueilla tuloksellisuudesta yritysvastuuseen. Laadukas henkilöstöjohtaminen, työturvallisuus, kiertotalouden hyödyntäminen infrarakentamisessa, ympäristöasioiden edistäminen sekä yrityksen kannattava kasvu ovat alueita, jotka ovat liiketoimintamme vastuullisuuden keskiössä.
Vastuullisuus on meille jokapäiväistä työtä ja arjen johtamista, mikä perustuu vahvasti yrityskulttuuriimme ja arvoihimme. Kreate-konsernissa sekä henkilöstö että alihankkijat sitoutuvat toimimaan eettisesti.
Edistämme toiminnassamme hyvää hallintotapaa ja vastuullista toisia kunnioittavaa johtamista. Luotettavat ja tehokkaat prosessimme ulottuvat tietoturvan huolehtimisesta yhdenvertaiseen johtamiseen. Liiketoimintamme on eettistä ja lainmukaista. Edistämme henkilöstömme turvallisuutta ja hyvinvointia. Haluamme toimia läpinäkyvästi ja olla luotettava kumppani kaikille sidosryhmillemme: henkilöstölle, asiakkaille, yhteistyökumppaneille, osakkeenomistajille ja yhteisöille, joiden kanssa olemme tekemisissä.
Vastuullisuuden teemamme:
Ilmaston muutoksen torjumiseen ja ympäristövaikutuksien pienentämiseen liittyvät aiheet ovat kestävän infran rakentamisessa meille Kreatessa tärkeitä. Edistämme vähäpäästöistä infrarakentamista ja energiatehokkuutta omassa toiminnassamme sekä minimoimme haitat ympäristölle. Omalla osaamisellaan kuntien, kaupunkien ja valtion hiilineutraalisuustavoitteisiin vastaavan sekä vastuullisuutta toiminnassaan edistävän infrarakentajan osaamiselle on kysyntää.
Vastuullisuuden teemamme:
Meillä on paljon positiivisia vaikutusmahdollisuuksia, joita saamme toiminnallamme aikaiseksi. Rakennamme kestävää, toimivaa ja turvallista infraa kiertotaloutta hyödyntäen. Pidämme huolta infra-alan huippuosaamisesta ja sitä kautta mahdollistamme vaativan infran toteuttamisen. Kannattavalla kasvulla tuomme turvaa henkilöstöllemme ja hyvinvointia sidosryhmillemme.
Vastuullisuuden teemamme:
Kreaten vuosikatsaus 2024 sisältää kestävyysraportointidirektiivin mukaisen kestävyysraportin.
Henkilöstön tyytyväisyys
|
• Henkilöstön halukkuus suositella työnantajaa (eNPS)
|
Työturvallisuus ja turvallisuuskulttuuri
|
• Yhdistetty tapaturmataajuus
• Työturvallisuushavainnot projekteilla ja määrä per henkilö |
Osaamisen kasvattaminen
|
• Harjoittelun tarjoaminen
• Uramahdollisuuksien tukeminen |
Vastuullinen työnantaja
|
• Perehdytys
• Eettisten toimintaohjeiden kouluttaminen • Eettinen toiminta |
Rakentamisen vaikutusten minimointi
|
• Kiertotalousratkaisujen tarjoaminen ja käytön kasvattaminen
• Jätteiden vastaanotto ja jatkojalostaminen uudelleenkäytettäväksi |
Ilmastonmuutoksen torjuminen
|
• Tavoite 2030: CO2e-päästöintesiteetti -50% vs 2023 (scope 1+2)
• Tavoite 2045: Ilmastoneutraali (scope 1+2) • Tavoite scope 3: Sitoudumme edistämään scope 3 -päästöjen vähentämistä yhteistyössä tilaajien ja muiden sidosryhmien kanssa |
Kestävät ja turvalliset ratkaisut
|
• Tyytyväinen tilaaja ja loppukäyttäjä (Tilaaja NPS)
|
Megatrendejä tukevat infrahankkeet
|
• Raideympäristössä tehtävän liiketoiminnan kasvattaminen
|
Yhteiskuntavastuu
|
• Yhteisöverojen maksu Suomeen ja Ruotsiin
|
Olemme vastuullinen työnantaja, jolle osaava henkilöstö on suuri voimavara. Oma toimintamme tuottaa talouskasvua yhteiskuntaan suoraan sekä suuressa määrin myös epäsuorasti, sillä infra mahdollistaa talouskasvua muille toimialoille. Lisäksi infrarakentamisen vastasyklinen luonne tukee yhteiskunnan talouskasvua myös vaikeina aikoina.
Rakennamme kestävää infrastruktuuria mahdollisimman resurssitehokkaasti. Tuotamme laadukkaita ratkaisuja tukemaan teollisuuden ja yhteiskunnan vihreää siirtymää. Keskitymme erityisesti haastaviin kohteisiin, mikä tarjoaa henkilöstölle vaativia ja mielekkäitä projekteja.
Infrarakentaminen edistää tiiviimpää kaupunkirakentamista, sujuvaa ja turvallista liikennettä sekä julkista liikennettä esimerkiksi raide- ja raitiotieinfrastruktuurin kautta.
Liikenneinfrastruktuuri edistää ihmisten sosiaalista ja taloudellista osallistumista. Väylä- ja ratayhteydet ympäri Suomen parantavat kulkuyhteyksiä ja helpottavat pääsyä palveluiden ja työn pariin. Lisäksi laadukas infra mahdollistaa teollisuusinvestoinnit ja kasvun myös muihin kuin kasvukeskuksiin. Tasa-arvoisuus ja syrjimättömyys on tärkeää myös omassa toiminnassamme.
Käytämme resursseja mahdollisimman tehokkaasti, mikä tukee myös taloudellista kannattavuutta. Pyrimme muun muassa minimoimaan työmaa-ajot, hyödyntämään vaihtoehtoisia materiaaleja sekä kasvattamaan kiertotalousratkaisujen käyttöä tarjoamalla niitä aktiivisesti vaikutuspiirissämme. Toteutamme kohteet tilaajan vaatimusten mukaisilla polttoaineilla.
Teemme tiivistä yhteistyötä tilaajien (valtion, kuntien ja kaupunkien sekä yksityisten asiakkaiden) sekä muiden sidosryhmien kanssa, jotta rakentaminen tapahtuisi tehokkaasti, sujuvasti ja mahdollisimman pienillä haittavaikutuksilla.