Listautuminen

Kreate Group Oyj:n (”Kreate” tai “Yhtiö”) listautumisanti ylimerkittiin ja toteutettiin suunnitellusti.

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on instituutioannissa ja yleisöannissa 8,20 euroa osakkeelta ja henkilöstöannissa 7,38 euroa osakkeelta, mikä yhteensä vastaa noin 72,9 miljoonan euron markkina-arvoa Kreatelle välittömästi listautumisannin jälkeen. Kysyntä suomalaisilta ja kansainvälisiltä sijoittajilta oli listautumisannissa vahvaa, ja listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti. Yleisöannissa vastaanotettiin merkinnät yli 18 600 sijoittajalta. Kaupankäynnin Kreaten osakkeilla alkoi Nasdaq Helsinki Oy:n pre-listalla 19.2.2021 ja Nasdaq Helsingin pörssilistalla 23.2.2021.

Listautumisannissa Kreate laskee liikkeeseen 1 529 877 Kreaten uutta osaketta, mikä vastaa noin 17,2 prosenttia Kreaten ulkona olevien osakkeiden kokonaismäärästä listautumisannin jälkeen. Lisäksi Intera sekä eräät muut Kreaten nykyiset osakkeenomistajat myyvät 2 690 160 Kreaten olemassa olevaa osaketta.

3 513 709 osaketta allokoidaan institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti Yhdysvaltain ulkopuolella kansainvälisesti, olettaen, että lisäosakeoptio käytetään täysimääräisesti, ja 651 455 osaketta allokoidaan yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa. Tämän lisäksi 54 873 osaketta allokoidaan Kreaten ja sen täysin omistamien tytäryhtiöiden työntekijöille sekä Kreaten johtoryhmän ja hallituksen jäsenille Suomessa. Ylikysynnän johdosta Kreaten hallitus on päättänyt korottaa henkilöstöannissa tarjottavien uusien osakkeiden määrää alustavasta 17 000 uuden osakkeen enimmäismäärästä yllä mainittuun 54 873 uuteen osakkeeseen. Lisäksi yleisöannin moninkertaisen ylimerkinnän johdosta Kreaten hallitus ja Intera ovat päättäneet siirtää 251 455 osaketta instituutioannista yleisöantiin.

Kreate saa listautumisannista noin 12,5 miljoonan euron bruttovarat ja myyjät saavat noin 27,2 miljoonan euron bruttovarat olettaen, että lisäosakeoptio käytetään täysimääräisesti. Kreaten ulkona olevien osakkeiden kokonaismäärä nousee 8 894 772 osakkeeseen ja kaikkien osakkeiden kokonaismäärä (sisältäen Yhtiön hallussa olevat osakkeet) 8 984 772 osakkeeseen. Osakkeenomistajien määrä nousee listautumisannin jälkeen yli 18 600 osakkeenomistajaan.